Kulutusluotot, tekstiviestilainat
Tekstiviestivipit ovat näppäryytensä ansiosta suosittuja. Pienessä rahantarpeessa olevan ei enää tarvitse mennä hattu kourassa pankkiin, tekstiviestivippi haetaan puhelimitse ja rahat tulevat tilille jopa muutamissa minuuteissa. Laskennalliselta vuosikoroltaan tekstiviestilainat ovat usein suhteellisen kalliita.
Kulutusluotot ovat perinteisesti hieman huonossa maineessa, erityisesti koska 1990-luvun lamassa moni joutui niiden vuoksi ongelmiin. Kulutusluotto voi kuitenkin olla hyvä valinta tilapäiseen rahantarpeeseen, esimerkiksi jonkin tärkeän hankinnan rahoittamiseen, kunhan takaisinmaksu on suunniteltu.
Kulutusluotto voi olla järkevä silloinkin, kun asiakkaalla olisi varallisuutta rahoittaa hankinta muutoin - esim. sijoitusrahastot saattaa olla tuottonäkymistä ja verotussyistä järkevämpää jättää joskus realisoimatta ja ottaa sen asemesta lyhytaikaista lainaa, etenkin jos sen saa edullisesti.
Kulutusluottoa myöntävät pankit, pankkien rahoituslaitokset ja esim. Halens, Ellos sekä GE Money, joka on toiminut Suomessa toukokuusta 2005 lähtien. GE Money on General Electric -yhtiön tytäryhtiö.
Määritelmän mukaan kulutusluotto on elinkeinonharjoittajan kuluttajalle myöntämä laina, maksunlykkäys tai vastaava taloudellinen järjestely. Tyyppejä ovat tililuotto (esim. luottokorttiluotto), kertaluotto (esim. osamaksuluotto) ja hyödykesidonnainen luotto, joka on tarkoitettu tavaran tai palvelun hankkimiseen.
Kulutusluottojen mainontaa sääntelee kuluttajansuojalaki. Jos mainoksessa mainitaan mitään luottoehdoista, esimerkiksi maksuajan pituus ("maksuaikaa 24 kk") tai kuukausierän suuruus, on samalla mainittava myös todellinen vuosikorko. Vuosikorko lasketaan tietyllä kaavalla ja se sisältää kaikki luoton kustannukset. Lisätietoja markkinoinnista
Kun Kuningaskuluttaja-ohjelman toimitus vertaili, mistä kulutusluotot kannattaa ottaa, Visa- tai MasterCard-kortteihin liitetty luotto osoittautui kokonaiskuluiltaan edullisimmaksi. Jos lainaa vastaan on vakuuksia ja lainasumma suurehko, pankkilaina on edullisin vaihtoehto. Pankkien omien rahoituslainayhtiöiden luottokortit (Aktiiviraha, Käyttöluotto, Tiliraha, Käteisluotto) ovat myös yleisesti käytössä, mutta kaupan tiskiltä luottoa saa joskus hieman halvemmalla. Postimyyntiyritysten lainat olivat kalleimpia.
Lainaa voi saada ilman vakuuksia ja takaajia, mutta jos haluaa lainata rahaa edullisesti, on lainalle aina hyvä järjestää vakuus.
Asuntolaina
Asuntolainat ovat kehittyneet viime vuosina kuluttajan eduksi. Usein lainaan on mahdollista saada esimerkiksi takaisinmaksuturva. Tällainen lainaturva auttaa sairauden tai työttömyyden kohdatessa, jolloin laina ei muodostu kohtuuttomaksi taakaksi.
Lainojen takaisinmaksuajat ovat myös pidentyneet. Vaikka pitkä laina-aika voi vaikuttaa houkuttelevalta, sen vaikutukset kannattaa laskea tarkasti. Kuukausierän pienentyessä summasta suurempi osa menee korkoihin, vaikka voisi olla järkevämpää lyhentää lainapääomaa nopeammin.
Kotitalouksien luotot olivat vuoden 2006 lopussa 78 miljardia euroa, kertoo Tilastokeskus. Kasvua edellisvuodesta oli 13 prosenttia. Uusia luottoja nostettiin 35 miljardin euron arvosta. Pääosa, 57 miljardia luotoista oli asumiseen tarkoitettuja. Uutta asuntolainaa nosti 4 prosenttia useampi kuin edellisvuonna. Kulutusluottoa kansalla oli 11 miljardin arvosta ja opintolainaa miljardin arvosta. Asuntolainat kasvoivat 14 prosenttia, kulutusluotot 7 prosenttia.
| |  Etua.fi
Etua.fi on palvelu, jossa voi täyttää yhden hakemuksen ja saada vertailtavaksi lainatarjouksia useista eri paikoista. Palvelu on maksuton. Lainaa voi hakea 500-30 000 euroa. Lainapalvelun käyttö edellyttää, että asiakas on vähintään 30-vuotias. etua.fi
 Risicum Käyttölaina
Risicum Käyttölaina on 1000-4000 euron suuruinen laina, jonka pisin mahdollinen laina-aika on neljä vuotta. Laina voidaan myöntää ilman vakuuksia ja takaajia yli 20-vuotiaalle henkilölle. Hakeminen edellyttää pankkitunnuksia, ja rahat luvataan maksaa tilille välittömästi. Lainan voi maksaa kokonaan pois milloin vain ilman lisämaksuja. www.risicum.fi
 Joustolaina
Joustolaina on 1000, 2000 tai 3000 euron laina, joka maksetaan valinnan mukaan 1-3 vuodessa. Takaisinmaksua edeltää lyhennysvapaa vuosi. www.joustolaina.fi Joustolaina
|