Pienelläkin rahalla voi tehdä paljon hyvää.
Hintatietoista hyväntekeväisyyttä? Totta kai! Avustustyössä on tärkeää, että mahdollisimman suuri osa avusta todella menee perille. Erilaisia huijaussivustoja löytyy runsain mitoin, joten avustuskanavan valinnassa on ehkä parasta luottaa tunnettuihin kotimaisiin järjestöihin. Muutama avustuskanava vieressä.  Suomen Punainen Risti
Punaisen Ristin verkkokaupassa voi tehdä Hyvän mielen ostoksia. Lahjoitusten tekeminen on helppoa verkkopankin kautta. Punainen Risti työskentelee kotimaassa ja katastrofialueilla ympäri maailmaa. Se tekee myös pitkäaikaista kehitysaputyötä. Sivustolla kerrotaan, miten apu käytännössä etenee. www.spr.fi
| |  World Vision -kummit
World Vision on kristillis-humanitaarinen kehitysyhteistyöjärjestö ja maailman suurin kummilapsijärjestö. Se toimii kehitysmaiden yhteisöjen pitkäjänteisenä kumppanina parantaakseen pysyvästi lasten elinoloja ja edistääkseen lasten oikeuksia. Vuonna 1983 perustettu Suomen World Vision on ulkoministeriön kumppanuusjärjestö. www.worldvision.fi
 Kirkon Ulkomaanapu
Kirkon Ulkomaanavun sivustolla voi ostaa toisenlaisen lahjan. Myynnissä on mm. vuohi, koulupuku ja kalastusverkko. KUA toimittaa tuotteet kohdemaihin. www.kua.fi
|